Vuoden 2025 oppimisvaikeussankari on valittu

Pohjoisen moninaiset oppijat ry:n hallitus on valinnut tämän vuoden oppimisvaikeussankariksi ammatillisen erityisopettajan Eija Hevosmaan.

Perusteluina valinnalle ovat:

  *Eija tuo omassa ammatissa oman erilaisuutensa eli lukivaikeuden näkyväksi nuorille ja aikuisille. Hän jaksaa myös opiskella ja valmistui juuri erityisopettajaksi. Lisäksi Eija on ollut perustamassa Pohjoisen moninaiset oppijat ry:ta Pohjois-Suomeen. Hän on myös yksi Erilaisten oppijoiden liiton kokemusasiantuntija sekä toimii kokemusasiantuntijana myös POMOlle ja koko Pohjois-Suomelle. Oppimisvaikeussankari saa tänä vuonna 150 euron stipendin.

Eija haluaa,ettei oppimisvaikeuksien kanssa jäätäisi yksin. Hän kehottaa ottamaan yhteyttä POMOon, jotta voitaisiin miettiä miten yhdistyksemme voisi olla avuksi.

Scroll to Top
Skip to content